Etusivu



Tervetuloa Sanna Hyvämäen kotisivuille!

Olen valmistunut Helsingistä, Suomen Urheiluhierojaopistosta, koulutetuksi hierojaksi vuonna 1995 joulukuussa. Samalla sain urheiluhierojan koulutuksen. Aloitin ammatinharjoittajana vuoden 1996 alussa ja olen toiminut siitä asti hierojana kokopäiväisesti.

Yritykseni sijaitsee Klaukkalan keskustassa, Kuonomäentie 1, 2 krs. Samassa paikassa toimii myös koulutettu hieroja Jari Salmi sekä fysioterapeutti Timo Lamppu. Vuosien varrella olen pyrkinyt kouluttamaan itseäni ja perehtymään tarkemmin hieronnan saloihin.

Harrastan erilaisia käsitöitä, villapaitojen ja sukkien kutomista. Myyn niitä myös työpaikallani. Tilkkutyöt on uusin villitys. Kävelyllä käyn säännöllisesti. Samalla voi tunnistaa lintuja ja erilaisia kasveja.

Minut valittiin valtakunnallisilla hierontapäivillä 21.11.2014 Vuoden Hierojaksi. Tämän kunniamaininnan saa vuosittain henkilö, joka on tuloksellisesti ajanut hierojakoulutuksen kehittämistä, hierojan yhteiskunnallisen aseman paranemista ja vienyt eteenpäin hieronnan tietämystä yhteiskunnassa. Vuoden Hieroja on valittu vuodesta 1993 alkaen.